Varaslähtö maailmalle

Myöhään lauantai-iltana otin niin sanotusti ohjat omiin käsiini Karin ollessa saunassa. Rokilla oli virtaa kaikesta päivän ohjelmasta huolimatta niin paljon, ettei se ollut vähään aikaan päästämässä minua lauteille löylyttelemään, joten päätin että nytpä pentu otetaan varaslähtö suureen maailmaan ja käydään Lenkillä hiekkatien päässä ja takaisin eli peräti 1,2 km mutkaista tietä pitkin. Oi että kun teki itselle hyvää päästä pois omasta pihasta! Ja Roki oli niin ihmeissään että se unikin maittoi viimein.

Merikoira Roki.

Sunnuntai-aamuna olen niin innoissani edellisiltaisesta saavutuksesta, että lähdetään puoli kahdeksan maissa aamukvelylle ihan ihmisten ilmoille. Oletan että kaikenlainen liikenne on minimissään tähän viikon- ja vuorokauden aikaan. Reilu puoli tuntia ja 1,8 km myöhemmin oltiin selviydytty takaisin kotiin. Mitä opittiin matkalla?

1. Asfaltti oli ensin olevinaan ihan hurjan outo ja epäilyttävä kulkualusta.
2. Kaikki ihmiset ei ole leikkikavereita (vieläkään).
3. Kaikista autoista ei tule super-tosi-kiva Kari tai pennunihailijavieraita paijaamaan Rokia.
4. Kakka ja pissi on tosi hieno ja iloinen asia myös muuallekin kuin omalle pihalle, eli vaikka keskelle jalkakäytävää.
5. Matka pysähtyy jos vetää hihnasta, ja jatkuu kun ottaa katsekontaktin (vielä raakassa opetteluvaiheesa).

Tuo eteenpäin pääseminen on niin hyvä palkinto Rokille, että naksuttimen jälkeen ei niissä kohdissa tarvita namia ollenkaan, riittää että saa lähteä taas liikkeelle. Vaikka juosten, ja matka tyssää saman tien uudestaan… Periksihän ei anneta, nyt kun omista voimista on vielä vastusta Rokille.

Puff! Leppeä merituuli tuivertaa pentuturkin pöyheäksi.

Lauantaina oli niin aurinkoista ja kesäisää, että käytiin puolilta päivin pienvenesatamassa katsomassa ja haistelemassa merta, tällä kertaa Roki pääsi oikein ulos autosta. Karin kanssa opettelivat istumista kaikesta uudesta ja mielenkiintoisesta huolimatta, ja hyvin se pennulta sujuikin. Ja koska onnistuin unohtamaan kameran kotiin, piti tehdä uusi reissu myöhemmin iltapäivällä, vaikka mikäs sen mukavampaa! Rokikin nukkui autossa aina kotimatkalla, jes.

Nyt on sitten toissailtaisen myöhäislenkin jälkeen käyty oikeilla kävelylenkeillä ennen jokaista ruokaa eli kolme kertaa päivässä, ja viimeisin iltalenkki meni jo niin hyvin ettei pentu innostunut vetämään hihnassa kun ihan muutaman kerran. Samaisella iltareitillä Roki sai kommentteja nätistä värityksestä, ja erään toisen talon pihasta lähti remontin keskeltä vapaana ollut koira juosten tielle meitä kohti. Minä menin ihan avuttomaksi, että mitäs tässä nyt tehdään, ja ei saa näyttää Rokille että menin lukkoon eli matkaa on jatkettava pystypäin. Pihasta nuori nainen huutaa että voi ei ja miestä hätiin ja koiraa takaisin, ja meille että "Se on ihan kiltti". Vastaan että tämä on vielä niin pentu ettei sillä ole edes ensimmäisiä rokotuksia, että ei ihan leikkimään asti kannata tulla. Rokin kokoinen koira ehtii kuitenkin tervehtimään ennen kuin huomaankaan kunnes palaa takaisin pihaansa. Miespä kysyy että tuleeko siitä isokin koira kun pentuna on jo tuon kokoinen – heh, kyllä siitä vähän isompi pitäisi vielä tulla. Roki ei lähde karkuun eikä perään ja häntä ei käy jalkojen välissä tai vipata vimmatusti. Huh huh, hyvinhän se sujui!

Hieno pentu ei hätkähdä ohi liikkuvia veneitä, pyöriä tai ohikulkijoita.
Ainakaan tällä reissulla.