Viikko täynnä

Eilen tuli täyteen viikko siitä kun haettiin Roki meille. Aika moista vuoristorataa! Roki on ihana ja oikeesti aika loistava, mutta meidän ihmisten väsymyksestä johtuen välillä joudutaan hankaliin tilanteisiin joissa Rokikin turhautuu. Tästäkin huolimatta (tai juuri tämän ymmärtämisen johdosta) poitsu on aiheuttanut meille molemmille leveitä hymyjä ihan joka päivä.

Eilen hankalan aamun jälkeen päätin vähän haastaa itseäni ja laitoin Rokin taas hihnaan ja lähdettiin yhdessä postilaatikolle. Roki tuli inasen reippaammin kun viimeksi, ei ollut ihan uusi juttu enää. Hihnassa kuljettiin tämä pikkumatka tosi hyvin tälläkin kertaa. Vasta takaisin omaan pihaan päästyä hihna oli Rokista tiellä. En malta odottaa että rokotukset on saatu ja päästään omalta pihalta Ihan Minne Vain!

Eilen myös väsättiin astetta järeemmästä pahvilaatikosta Rokille peti. Kun muuttolaatikko oli heti alkuunsa liian pieni, jiirisirkkelin laatikossa mahtuu vielä venyttelemään. Roki muuten on takaeteisessä ollessaan nukkunut joko huovan päällä portin edessä, keskellä lattiaa kiinni vesikupissa (yleensä korvaansa tai tassua samalla vedessä uittaen) tai huoneen nurkassa, muualla talossa joko pikkuportaikossa tai avoportaikon alla suojassa. Josko nyt sujuisi yöt rauhallisemmin kun pääsee takaeteisessäkin pimeämpään ja suojaisampaan.

Silmät auki vai kiinni? Kohta saa napsia silmien edessä hapsottavia karvoja lyhyemmiksi.

Tänään meille tuli yllätysvieras. Ihmettelin onnistuuko joku pörriäinen kilistämään katossa roikkuvan himmelin tiukuja, kunnes äänen aiheuttaja paljastui: yksi naapuruston kissoista oli päättänyt tulla avoimesta ovesta sisälle. Eipä sinä mitään, Kari koppasi kissin syliin ennen kuin se ehtii takaeteiseen herättämään Rokia ja saattoi veitikan takaisin pihalle.

Samainen kisu istuskeli pihalla kun myöhemmin tultiin Rokin kanssa ulos. Kisu ei ollut moksiskaan, katseli vaan uteliaana vaikka käveltiin kohti. Sen sijaan Roki ei hoksannut yhtikäs mitään. Vasta kun kissa oli jo lähtenyt rauhallisesti jatkamaan matkaansa Roki katsoi että jaa kappas, siinä menee jotain, ja jatkoi saman tien pientareen nuuskuttelua sen suuremmin asiasta häkeltymättä.

Jotain uutta ja ihmeellistä kuitenkin: suomalais-ranskalaiset naapurimme ovat ilmeisesti saapuneet kesän viettoon, ja naapurin pihalta kuului arviolta eskari-ikäisten poikien iloinen leikki. Roki oli menossa Karin kanssa ulos, mutta meinasikin pinkoa saman tien takaisin sisälle kimeät lapsenäänet kuultuaan. Olin vähän sitä mieltä että Karin paijaukset ei tässä nyt tepsi, vaan puutuin tapahtumien kulkuun menemällä itse äänen suuntaan ja kutsumalla sieltä iloisesti Rokia luokse. Eikä aikaakaan kun paijaukset sai luvan riittää ja Roki lähti hienosti minua ja ääniä kohti, ensin puoleen väliin ja takaisin etuovelle, sitten ihan kokonaan luokse asti. Hieno poika!

OM NOM NOM, I HAS A TASTY ROCK!

Illalla meidän saunomissuunnitelmiin tuli lykkäystä. Roki alkoi hengittää pinnallisemmin ja masu pullotti pinkeänä kuin ilmapallo. Kakoikin muutaman kerran kuin jotain olisi ollut tulossa ulos, muttei tullut kuitenkaan. Oli ruokalevolle menon aika ja Roki nukahti normaalin oloisesti ja hengityskin rauhoittui aika pian kun masua rauhassa silitteli. Me jäätiin tarkkailemaan tilannetta ja selvittämään mihin oireet voisivat viitata. Jos Roki olisi ollut vielä rauhaton tai levoton, olisi ollut aika kiire soittaa eläinlääkärille mahalaukun kiertymän pelossa, mutta onneksi ei siihen asti mennyt! Luultavasti jotain väärää on tultu syötyä pihalta, tälle pojulle nimittäin maistuu ihan kaikki kukkia, pikkukiviä ja seisonutta pihalampivettä myöten. Niin, niitä käpyjä unohtamatta!

Hyvä että sähkökiukaaseen voi lisätä aikaa lennosta. Ja mikä tärkeintä: Roki on taas oma terhakas itsensä.