 |
| Jee, metsäretkelle! Kumpi on enemmän innoissaan? |
 |
| Nuuhku-nenussa vielä viiru pennunpunaista. |
 |
| Ja häntä harmaantuu! |
 |
| Voi jehna, iso vesiputti! |
 |
| Olikin ihan kiva reissu! Roki jopa löysi Tosi Tärkeän Kepin mukaan. |
Ja sitten itse asiaan. Terveisiä pentukoulusta! Melkein joka maanantai ollaan Rokin kanssa käyty ja joka kerralla opittu uutta opeteltavaa. Ohjaajat on sitä mieltä että voiko näin vilkasta lammaskoiraa ollakaan! Rokin keskittymiskykyä riittää parhaimillaan puoleksi tunniksi, eli saadaan yleensä lähteä etuajassa pois. Tärkeintä harjoittelua meille on rauhoittuminen.
Eka kerralla meillä oli mukana koirankeksejä ja Roki kulki valjaissa. Näistä tuli heti palautetta: Pentukoulussa ei käytetä valjaita ja koirankeksit ei vaan tositoimissa toimi vaikka kotona olisi hurjan herkkua. Olisi hommattava panta ja keksittävä joku vielä suurempi herkku. Ollaan kokeiltu kalkkunasuikaleita (yäk), juustopaloja (nam!) ja viimeaikoina myös kaupan valmislihapullia paloina (isompi nam!). Toinen ylläri: pentukoulussa ei ole varattu telmimisaikaa, vaan kehässä koiria ei saa päästää toistensa luo. Vieläkin jää siis koirakavereiden löytäminen Rokille tuonnemmaksi. Uskaltaisikohan kokeilla koirapuistoa?
 |
| Winter is coming. |
Vaikka pentupäiväkirja on pysynyt hiljaisena, se ei suinkaan tarkoita että pennun kanssa ei mitään tapatuisi. Ehei! Pikemminkin niin päin että tätä hulivilä on rauhoittanut ottamalla iisisti silloin kun se vaan suinkin on mahdollista. Kerrotaanpas ensin tapaus Lörtsystä.
Rokin lempparilelu (onko se lemppari jos se on ainoa?), vihreä liito-orava, on ollut kovassa käytössä. Siitä on välillä irronnut pään täytteet ja köysirengas on hajonnut pelkäksi köydeksi. Ja siitä vasta ilo irtosi kun kurren häntä lähti irti. Ilmiselvä sukka, paitsi että sillä saa leikkiä! Häntä sai pian lisänimen Lörtsy silkan ulkomuotonsa takia (sillä kaikilla Rokin asioillahan on oltava nimi, jotta Roki osaa hakea pyydettäessä oikein. "Missä luu?", "Missä kongi?" ja "Missä Tytti?" on kaikki luonnollisesti eri asioita – jopa Rokin maailmassa). Yhtenä iloisena maanantaina pentukoulun jälkeen leikittiin taas villileikkiä Lörtsyllä, kunnes Roki päätti niellä sen. Hups, sinne meni.
 |
| Lunta! Eikä tunnu missään. Paitsi maistuu hyvälle. |
Onneksi kasvattaja oli valmistanut meitä siitä, että näin tulisi käymään, joten ei ruvettu panikoimaan. Herkeämätön tarkkailu riitti meille, nimittäin Roki käyttäytyi samalla lailla, söi yhtä hyvin ja lenkit ja leikit sujui samalla intensiteetillä. Ehkä joi vettä enemmän (tai voi olla että kannustettiin juomaan enemmän). Ja seuraavan viikon lauantai-aamuna, 12 päivän päästä, löytyi Lörtsy sievässsä paketissa Rokin huoneen nurkkaan ykättynä. Helpotus! Ja hurjan iloisia rapsutuksia Roki-pennulle heti aamusta. Mainittakoon vielä että maha-matkaaja-Lörtsy pääsi eläkkeelle liito-kurren jatkaessa Rokin leluna vielä hännättömänäkin.
Lörtsy-tapauksen jälkeen ruoka ei tuntunut Rokille oikein maistuvan. Nyt jo alkaa syödä paremmin, mutta hetken aikaa ei kelvannut ruoka turvotettuna, ei kuivana, ei piimän kanssa eikä vaikka sekaan laittoi ihmisten ruokia. Sitten pienennettiin tarjottavia annoksia raakalla kädellä ja vähennettiin muita herkkuja, koulutuksistakin annettiin vaan kehuja ja rapsutuksia ja ruokanappuloita jos kävisi niin hyvä tuuri että sillä konstilla maistuisi. Monta kertaa ruoka maistui edes vähän jos sen piilotti ja Roki sai etsiä. Niin, kongin käyttö on päässyt vähentymään, tässä sen huomaa ettei ilmainen ruoka maistu.
 |
| Kukapa olisi uskonut, että lampurinpennun turkissa on maastoutumisvärit? |
Ensilumi satoi ja pysyi pari päivää maassa Lörtsy-episodin loppuvaiheilla. Olin itse ihan innoissani että miten Roki mahtaa suhtautua lumen, mutta ihan liian helpolla Roki hyväksyi muutoksen. Mälsää! Ei mitään epäröintiä tai tarkempia tutkimuksia. Miksi tämä on yhtäkkiä muka niin mälsää? Eikö pitäisi olla iloinen siitä, että Roki ei saanut hepulikohtauksia?
Pikakelauksena viime torstaihin: meitä odotti kotona töistä palatessa Rokin lisäksi pitkälle auki ja riekaleiksi revitty muovimatto-lattia. Siinä meni torstain suunnitelmat vähän uusiksi. Vahinko oli korjattava vielä ennen iltaa että Rokin saa johonkin portin taakse seuraavaksi työpäiväksi. Pikakorjauksena päädyttiin lopulta purkamaan Rokin takahuoneessa ollut suuri pöytä ja peittämällä rikkinäinen lattia pöytälevyllä kunnes sen voi uusia kokonaan. Saipahan Roki ainakin tuplattua oman huoneensa pinta-alan tällä tempauksella jos nyt ei muuta…
 |
| Sunnuntai-aamun aamu-hönö (ja takana pöytä jota ei enää ole). |
Roki on nyt 5½ kk ikäinen ja painaa jo 27 kiloa, eli sitä kokoa ja voimaakin on tullut ihan mukavasti. Sentään kävelylenkit on alkanut sujua paljon paremmin sen jälkeen, kun muistin taas löysätä omaa otettani. Kun antaa Rokin nuuskutella kaikki mitä haluaa rauhassa loppuun asti eikä nyi sitä vähän väliä jatkaman matkaa, niin Rokikaan ei juuri rupea hihnassa vetämään. Niin yksinkertaista, miksen ole muka tajunnut kokeilla sitä aiemmin?
Vaikeuksia tuottaa yhä kävelijät ja pyöräilijät, mutta autojen kanssa me ollaan edetty ihan huimaa vauhtia sen jälkeen kun otettiin käyttöön uusi lihapulla-taktiikka. Roki ei saa enää herkkupaloja "ilmaiseksi" siitä että kulkee minun vierellä, vaan ainoastaan silloin kun auto on menossa ohi ja Roki ei ryntää sen perään vaan ottaa katsekontaktin. Aivan loistavaa! Jo viikossa Roki on oppinut useimmiten ihan oma-aloitteisesti ottamaan minuun katsekontaktin ja vaihtamaan suunnan minua (ja lihapullanpalaa) kohti silloin, kun jostain päin ilmestyy auto. Eikä edes enää ryntää sen auton perään heti kun on saanut pullanpalan suuhunsa.
 |
| Tättärää! Täältä tullaan! |
Tämä vain autojen kohdalla hienosta käyttäytymisestä palkitseminen varmasti on auttanut siinäkin, että enää vähään aikaan ei lenkin loppupäässä ole tullut turhautumis-villiä. Paitsi silloin, kun ollaan tehty lähimetsän hakkuuaukealla ja kapeilla metsäpoluilla vapaana-kirmaamis-lenkki, eikä olla nähty asfalttia ja autoja ollenkaan. Näitä reittejä on ohjelmassa yleensä kerran päivässä. Pullanpaloja on silti saattanut saada jos Roki on jättänyt omat touhunsa kesken kutsuttaessa. Toisinaan menen kiven tai kannon taakse piiloon jos Roki on ollut varomaton eikä ole pitänyt tarpeeksi tiheästi huolta siitä missä minä olen, ja sitten kun Roki lähtee etsimään ja löytää niin se on kehujen ja rapsutusten paikka. Harvoin näitä tilaisuuksia kyllä tulee, niin tiuhaan tuo pentu vapaana ollessaan taaksensa vilkuilee. Ja odottaa aina että ehdin kohdalle ennen kun sprinttaa seuraavan pätkän eteen päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti