Söpöläisen lumionni

Roge & uusi lumi

Alkaa päivät valkeneen sen verran että töiden jälkeen mehtälenkillä saa dogesta muitakin kun pimeitä kuvia \o/

Roki on siis maailman söpöin tapaus ja aiheuttaa hulvatonta onnellisuutta joka ikinen päivä. Ettäs vaan tiedätte.

12/10 can recommend

p.s. Roki tykkää vieteripomppia. Tää gasellimeno on ihan normimeininkiä:

Rokin pääsiäistervehdys

Mummulle terveisiä! Eli uusia kuvia Rokista.

Awrinko löytyi!

Köllöttelylunta on sentään vielä paikoitellen

Oliko pakko pysähtyä just tähän kuraliljuun?

Kohta se kesä tulee... Ja grillimakkaran tuoksut!

Kesä-Roki

Perinteinen mökkijuhannus sujui suorastaan leppoisasti kaikesta hyörinästä, uudesta ja ihmeellisestä huolimatta. Kuka haluaa nähdä kuvia kesäturkkiin kynitystä Rokista? Kyl mää ainakin! Tästä lähtee, olkaa niin hyvä:

Tässä on Roki, hieno kesälomalainen!

Tässä Rokin juhannusidylliposeeraus...

...ja tässä hännälliset mökkikaverit!

Oh noes, mitä nyt tapahtuu?

Nuuh nuuh, mak-ka-raaaa...
(tai Roki-krantun tapauksessa mitä tahansa muuta grillintuoksuista)

Roki tykkäsi laiturista.

Sinne oli aina päästävä, vaikka välissä oli pitkät korkeat portaat.

Eikä Roki ollut ollenkaan mustis vaikka muutkin koirat sai sen omien ihmisten huomiota...

...ehei laisinkaan, nimittäin...

...Roki sai itsekin hurjasti hellyyttä kaikilta muilta ihmisiltä!

Välillä kun oli rauhallisempaa, Roki pääsi tutkimusmatkailemaan.

Kerran nenä vei melkein mökkinaapurin laiturille asti... Siellä oli kalastettu!

Härkäherkkuyllärinkin sai kun viimein keksi asettua lunkisti
makoilemaan vaikka ympärillä tapahtui vaikka ja mitä.

Jep, kyllä oli kivaa. Koska on juhannus uudestaan?

Roki 1v

Synttäripotretti

Oi onnea, mikä ilokirmaus!

Vuosi sitten syntyi maailmaan lampuripentue muassaan meitin Roki. Paljon on vuodessa kasvettu mutta yksi on varmaa: elosta otetaan varmasti kaikki irti. Näissä tunnelmissa hyvää ensimmäistä synttäriä Rokille ja kaikille hurmaaville pentuesisaruksille!

Reissu-Roki ja lampuriturkin lumo

Valkeata joulunaikaa ja kirpsakkaa vuodenvaihdetta! Rokin kanssa ollaan ehditty puuhaamaan vaikka mitä, ensin kuitenkin haluan tarjota haikailtavaksenne seuraavat lumiset kuvat lievitykseksi tähän välipäivien synkkään syys-säähän. Olkaa niin hyvät:

Rokin avantgardistinen näkemys vihjesanasta "Tassu".

Professori H. Önö.

Roki-pentu valmiina mehtäretkelle.

Lumikuono. Koska lunta nuuhkutellessa koko kärsä on tietysti tungettava lumen alle.

Samoojat I.

Siinä ei kauaa nokka tuhise kun hihna on irti ja saa luvan "Missä Kari?"

Suunta vaihtuu salamana kohti kun kutsu kuuluu.

Roki on aivan niin riemuissaan kun saa hurjistella mehtässä.

Pää viidentenä jalkana painaa hän.

Hurjasta kirmaamisesta tulee lopulta väsy.

Ähäkutti, ei tarvii kauaa röhnötellä kun matka jatkuu taas.

Jukran pujut, auto näkyy jo!

Kauniit lumikinokset saavat kuitenkin tassun pohjiin anturoiden väliin aikamoiset kokkarepaakut kiinni. Näitä paakkuja saa olla repimäsä irti useaan otteeseen peruslenkin aikana että matka voi jatkua. Jos paakkujenirrotuspaussia ei ehdi tehdä ajoissa, niin Roki alkaa itse kalvaa niitä irti hampaillaan vaikka kesken matkan. Toinen villin näköinen episodi syntyy siitä, kun kuonokarvoihin alkaa muodostua paakkuja ja Roki koittaa purra niitä pois.

Ihana kostea paakkukeli on saanut aikaan myös ensimmäiset takut Rokin turkkiin. Meni yllättävän kauan ennen kun opittiin löytämään takkujen olemassaolo ja miten ne löytyy. Ensimmäinen löydetty takku nimittäin oli jo tehnyt ikävän ruhjeen toiseen takajalkaan, eli se on ehtinyt olla siinä hyvän aika ja jäänyt vaan viikoittaisissa harjauksissa huomaamatta.

Tämän löydöksen jälkeen ollaan pikku hiljaa opittu tunnustelemaan takut tuon turkkipehkon seasta ja harjaustaktiikka on muuttunut perusteellisemmaksi ja harjausvälit lyhyemmiksi. Kyllä, kuonokarvat, korvan aluset, tassut ja masu on käytävä läpi kainaloita myöten ihan yhtä tarkasti kun muukin koira! Huikeimmat huoparastat on löytynyt juuri korvista ja kunosta, kun muualla on selvitty pelkillä selviämättömillä takkupalloilla. Onneksi saksia saa käyttää hyvin huolettomasti ilman että turkki näyttää laisinkaan saksitulta.

Ja sakset on aina harjaustuokioissa mukana, usein saa napsia takkuja pois ohimennenkin ihan vaan rapsuttelun lomassa. Varma merkki takusta ja siitä ettei harjausta saa jättää kesken on se että Roki aristaa harjatessa jotain kohtaa, koittaa vetää kohdan pois harjan alta tai napata harjan hampaiden väliin. That means business!

Kotipihalle on ilmestynyt tämmönen, menkää te vaan sisälle pitämään lounastauko!

Joululomalla ollaan otettu uusi odotettu harppaus. Poistettiin Rokin oman huoneen oviaukosta portti, eli koko talo (makuuhuonetta lukuun ottamatta) on ollut vapaasti kuljettavissa. Yöt Roki on saanut nukkua missä parhaaksi näkee, eli näjemmä makuuhuoneen oven vieressä johon siirrettiin petiviltti, tai takkahuoneen vierassängyllä jonne ollaan jo jonkin aikaa sitten hellytty antamaan kulkulupa. Ja arvatkaa mitä: kaikki on sujunut uskomattoman hyvin, mitään ei ole syöty tai noukittu pöydiltä ja saadaan vieläpä nukkua pidempään!

Roki on muutenkin rauhoittunut hurjin harppauksin. Kohta meillä on kaunis ja lupsakan säyseä lampurikoira ja yltiöenerginen rasavillipentu on haikea muisto vain. Tässä vaiheessa alkaa silti jo olla kiitollinen itselleen siitä, että pikkupentuaikana ei aina mennyt sieltä mistä aita oli matalin vaikka usein tuntuikin että omat elinvuodet lyhenee sitä tahtia kun pentu on näköpiirissä. Vaikka kaikenlaista pientä opeteltavaa riittää varmasti koko koiraniän niin ainakin sille tuntuu pikku hiljaa muodostuneen hyvä pohja.

Toinen ihana ylläri oli kun tehtiin yhden yön seikkailumatka Tampereelle. Neljän tunnin ajomatka Tampereelle sujui kolmella pysähdyksellä (otettiin mieluusti varman päälle, yksi olisi riittänyt) ja takaisin ajettiin seuraavana iltana ilman pysähdyksiä. Roki on niin loistava autossa kun se ottaa vaan lunkisti ja nukkuu suurimman osan matkasta, auto ei ole mikään remuamispaikka. Välillä nousee kaikessa rauhassa tuijottaman ikkunasta ulos tai lipomaan etupenkkiläisten olkapäitä.

Varsinainen ylläri oli kuitenkin Rokin vierailukäyttäytyminen. Mikä unelmapentu! Vietiin Rokia neljälle eri vierailulle joissa kaikissa jättiläispentu otettiin avosylin vastaan ja Roki käyttäytyi niin mallikkaasti että en olisi ikinä uskonut. Kaikki käskyt, tavat ja temput muistettiin ja osattiin epäröimättä hössistä huolimatta ja vesikuppi löytyi joka paikasta kun janotti ja malttoipa ottaa tirsatkin aina kun ihmisväki oli pöydän ääressä kestitettävänä. Aivan ällistyttävän hieno juttu. Ja meitin yöpaikassa Roki hoiti roolinsa lammaskoirana asettumalla makuuhuoneiden välille nukkumaan ja nukkuikin pitkälle aamuun sikeästi kuin joulutontut vuoden aherruksen jälkeen. Kiitos kaikki ihanat kun laskitte meidät kylään Rokin kanssa! ♥

Roki ja joulukinkku. Valmistelut kiinnosti Rokia paljon enemmän kun itse paisto tai edes valmis herkku.

Tätä kirjoittaessa on näköjään vuosi juuri vaihtunut ja paukut kuuluu hiljentyneen. Ei Roki niistä ole ollut moksiskaan. Iltakymmenen metsälenkilläkään ei säikkynyt kaukaisia raketin pamauksia, usein metsässä kuuluvat metsästysaseiden paukahdukset onkin kovempia kuin tänään kuuluneet rakettiäänet eli ei kai tuo nyt ihmekään ettei Roki ole  niille lurppakorviansa letkauttanut.

Ei muuta kun vauhdikasta uutta vuotta 2014 sitten vaan! Innolla odotamme mitä koiruuksia uusi vuosi tuo tulessaan.

Puolivuotias remonttipentu

Kuusi kuukautta ja yksi päivä sitten Roki-pentu syntyi maailmaan kuuden pentuesisaruksensa kanssa. Se oli jännää aikaa, täynnä intoa, toivoa ja odotusta! Nyt puolen vuoden iässä tämä hulivili on muun muassa omatoimisesti ruvennut auttamaan meitä remonttipuuhissa.

Roki-pentu, 6 kk, "Einstein in the making".

Toissa viikolla Roki aloitti takahuoneen lattian muovimattopäällysteen irti repimisen, ja tilanteen vaatimista korjaustomenpiteistä huolimatta päättäväinen pentu jatkoi aloittamaansa apurintyötä. Viime perjantaina töistä kotiin tullessa muovimattolattia oli nimittäin taas pennun kokoisina riekaleina. Työ oli vaatinut järkähtämättömyyttä, sillä se oli aloitettu tekemällä aloitusreikä keskelle tasaista pintaa.

Ei auta, matka kohti lattiakauppaa, tuota tuhoa ei saisi enää peittämällä väliaikaiskorjattua. Tällaisen urotyön jälkeen ei oikein hontsita jättää pentua lattiakauppareissun ajaksi yksin vapana kotiin (lattiapäällyksetön takahuone on pois laskuista), joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää Rokin ottaminen mukaan ja jättäminen autoon odottamaan. Kinkkinen tilanne, koska yksinoloa autossa ei olla harjoiteltu vielä kertaakaan.

Syysretkellä pienvenesatamassa. Huomaa kuran takia kynityt takakintut.

Ihme kyllä laminaattipakettien kanssa autolle palatessamme Roki makasi kaikessa rauhassa omalla paikalla takapenkillä, eikä edes sen kummemmin innostunut kun istuttiin autoon. Hieno pentu! Sen jälkeen Roki on sanut tulla mukaan kauppareissuille. Ilmiselvää lisähyötyä aina töihin lähtiessä sanottavasta "Odottaa":sta, joka myös autolta lähtiessä Rokille sanottiin.

Samana iltana ei saatu uutta lattiaa loppuun asti asennettua, joten Roki sai nukkua yön käytävän matolla makuuhuoneen edessä. Seuraavana päivänä Rokin takaeteisen uusi lattia oli valmis. Kunpa malttaisi vaan olla pureskelematta takahuoneensa ikkunan karmeja enää hirveesti, ettei jouduta niitäkin vaihtamaan ennen aikojaan…

Remonttipentu on ilmeisen tyytyväinen työnsä tulokseen.

Tällä viikolla ollaan harjoiteltu jalkojen välistä 8-pujottelua ja kaiken maailman ei-lelu-tavaroiden kuljettamista "Vie Tytille!" ja "Vie Karille!". Kasit sujuu hyvin vielä vain herkkupalaa seuraten, mutta asioiden vieminen on onnistunut ihka ensimmäisestä harjoituskerrasta lähtien joka ikinen kerta. Ja millä innolla! Lähettinä toimiminen on Rokista ilmiselvästi Mitä Tärkein Kunniatehtävä.

P.S. Olen ahkerasti kutsunut Rokia pikku-pennuksi (luultavasti satunnaisten kuulijoiden ihmetykseksi), mutta hetkeen se ei ole tuntunut enää minustakaan sopivalta. Vaa'alla ei olla käyty kuin enää harvakseltaan ja Karin avustuksella, ja minä olen luovuttanut Rokin nostamisen sisäportin yli jo hyvän aikaa sitten. Sen verran tämä karvaturri on jo totisesti kasvanut!

Täällä ollaan! Tarina Lörtsystä, ensilumesta ja pentukoulusta

Ensi alkuun palautetaan mieliin ne iloisen lämpimät päivät ajalta jolloin ulkoillessa ei vielä takkia tarvittu (eli syyskuun neljänneltätoista):

Jee, metsäretkelle! Kumpi on enemmän innoissaan?

Nuuhku-nenussa vielä viiru pennunpunaista.

Ja häntä harmaantuu!

Voi jehna, iso vesiputti!

Olikin ihan kiva reissu! Roki jopa löysi Tosi Tärkeän Kepin mukaan.

Ja sitten itse asiaan. Terveisiä pentukoulusta! Melkein joka maanantai ollaan Rokin kanssa käyty ja joka kerralla opittu uutta opeteltavaa. Ohjaajat on sitä mieltä että voiko näin vilkasta lammaskoiraa ollakaan! Rokin keskittymiskykyä riittää parhaimillaan puoleksi tunniksi, eli saadaan yleensä lähteä etuajassa pois. Tärkeintä harjoittelua meille on rauhoittuminen.

Eka kerralla meillä oli mukana koirankeksejä ja Roki kulki valjaissa. Näistä tuli heti palautetta: Pentukoulussa ei käytetä valjaita ja koirankeksit ei vaan tositoimissa toimi vaikka kotona olisi hurjan herkkua. Olisi hommattava panta ja keksittävä joku vielä suurempi herkku. Ollaan kokeiltu kalkkunasuikaleita (yäk), juustopaloja (nam!) ja viimeaikoina myös kaupan valmislihapullia paloina (isompi nam!). Toinen ylläri: pentukoulussa ei ole varattu telmimisaikaa, vaan kehässä koiria ei saa päästää toistensa luo. Vieläkin jää siis koirakavereiden löytäminen Rokille tuonnemmaksi. Uskaltaisikohan kokeilla koirapuistoa?

Winter is coming.

Vaikka pentupäiväkirja on pysynyt hiljaisena, se ei suinkaan tarkoita että pennun kanssa ei mitään tapatuisi. Ehei! Pikemminkin niin päin että tätä hulivilä on rauhoittanut ottamalla iisisti silloin kun se vaan suinkin on mahdollista. Kerrotaanpas ensin tapaus Lörtsystä.

Rokin lempparilelu (onko se lemppari jos se on ainoa?), vihreä liito-orava, on ollut kovassa käytössä. Siitä on välillä irronnut pään täytteet ja köysirengas on hajonnut pelkäksi köydeksi. Ja siitä vasta ilo irtosi kun kurren häntä lähti irti. Ilmiselvä sukka, paitsi että sillä saa leikkiä! Häntä sai pian lisänimen Lörtsy silkan ulkomuotonsa takia (sillä kaikilla Rokin asioillahan on oltava nimi, jotta Roki osaa hakea pyydettäessä oikein. "Missä luu?", "Missä kongi?" ja "Missä Tytti?" on kaikki luonnollisesti eri asioita – jopa Rokin maailmassa). Yhtenä iloisena maanantaina pentukoulun jälkeen leikittiin taas villileikkiä Lörtsyllä, kunnes Roki päätti niellä sen. Hups, sinne meni.

Lunta! Eikä tunnu missään. Paitsi maistuu hyvälle.

Onneksi kasvattaja oli valmistanut meitä siitä, että näin tulisi käymään, joten ei ruvettu panikoimaan. Herkeämätön tarkkailu riitti meille, nimittäin Roki käyttäytyi samalla lailla, söi yhtä hyvin ja lenkit ja leikit sujui samalla intensiteetillä. Ehkä joi vettä enemmän (tai voi olla että kannustettiin juomaan enemmän). Ja seuraavan viikon lauantai-aamuna, 12 päivän päästä, löytyi Lörtsy sievässsä paketissa Rokin huoneen nurkkaan ykättynä. Helpotus! Ja hurjan iloisia rapsutuksia Roki-pennulle heti aamusta. Mainittakoon vielä että maha-matkaaja-Lörtsy pääsi eläkkeelle liito-kurren jatkaessa Rokin leluna vielä hännättömänäkin.

Lörtsy-tapauksen jälkeen ruoka ei tuntunut Rokille oikein maistuvan. Nyt jo alkaa syödä paremmin, mutta hetken aikaa ei kelvannut ruoka turvotettuna, ei kuivana, ei piimän kanssa eikä vaikka sekaan laittoi ihmisten ruokia. Sitten pienennettiin tarjottavia annoksia raakalla kädellä ja vähennettiin muita herkkuja, koulutuksistakin annettiin vaan kehuja ja rapsutuksia ja ruokanappuloita jos kävisi niin hyvä tuuri että sillä konstilla maistuisi. Monta kertaa ruoka maistui edes vähän jos sen piilotti ja Roki sai etsiä. Niin, kongin käyttö on päässyt vähentymään, tässä sen huomaa ettei ilmainen ruoka maistu.

Kukapa olisi uskonut, että lampurinpennun turkissa on maastoutumisvärit?

Ensilumi satoi ja pysyi pari päivää maassa Lörtsy-episodin loppuvaiheilla. Olin itse ihan innoissani että miten Roki mahtaa suhtautua lumen, mutta ihan liian helpolla Roki hyväksyi muutoksen. Mälsää! Ei mitään epäröintiä tai tarkempia tutkimuksia. Miksi tämä on yhtäkkiä muka niin mälsää? Eikö pitäisi olla iloinen siitä, että Roki ei saanut hepulikohtauksia?

Pikakelauksena viime torstaihin: meitä odotti kotona töistä palatessa Rokin lisäksi pitkälle auki ja riekaleiksi revitty muovimatto-lattia. Siinä meni torstain suunnitelmat vähän uusiksi. Vahinko oli korjattava vielä ennen iltaa että Rokin saa johonkin portin taakse seuraavaksi työpäiväksi. Pikakorjauksena päädyttiin lopulta purkamaan Rokin takahuoneessa ollut suuri pöytä ja peittämällä rikkinäinen lattia pöytälevyllä kunnes sen voi uusia kokonaan. Saipahan Roki ainakin tuplattua oman huoneensa pinta-alan tällä tempauksella jos nyt ei muuta…

Sunnuntai-aamun aamu-hönö (ja takana pöytä jota ei enää ole).

Roki on nyt 5½ kk ikäinen ja painaa jo 27 kiloa, eli sitä kokoa ja voimaakin on tullut ihan mukavasti. Sentään kävelylenkit on alkanut sujua paljon paremmin sen jälkeen, kun muistin taas löysätä omaa otettani. Kun antaa Rokin nuuskutella kaikki mitä haluaa rauhassa loppuun asti eikä nyi sitä vähän väliä jatkaman matkaa, niin Rokikaan ei juuri rupea hihnassa vetämään. Niin yksinkertaista, miksen ole muka tajunnut kokeilla sitä aiemmin?

Vaikeuksia tuottaa yhä kävelijät ja pyöräilijät, mutta autojen kanssa me ollaan edetty ihan huimaa vauhtia sen jälkeen kun otettiin käyttöön uusi lihapulla-taktiikka. Roki ei saa enää herkkupaloja "ilmaiseksi" siitä että kulkee minun vierellä, vaan ainoastaan silloin kun auto on menossa ohi ja Roki ei ryntää sen perään vaan ottaa katsekontaktin. Aivan loistavaa! Jo viikossa Roki on oppinut useimmiten ihan oma-aloitteisesti ottamaan minuun katsekontaktin ja vaihtamaan suunnan minua (ja lihapullanpalaa) kohti silloin, kun jostain päin ilmestyy auto. Eikä edes enää ryntää sen auton perään heti kun on saanut pullanpalan suuhunsa.

Tättärää! Täältä tullaan!

Tämä vain autojen kohdalla hienosta käyttäytymisestä palkitseminen varmasti on auttanut siinäkin, että enää vähään aikaan ei lenkin loppupäässä ole tullut turhautumis-villiä. Paitsi silloin, kun ollaan tehty lähimetsän hakkuuaukealla ja kapeilla metsäpoluilla vapaana-kirmaamis-lenkki, eikä olla nähty asfalttia ja autoja ollenkaan. Näitä reittejä on ohjelmassa yleensä kerran päivässä. Pullanpaloja on silti saattanut saada jos Roki on jättänyt omat touhunsa kesken kutsuttaessa. Toisinaan  menen kiven tai kannon taakse piiloon jos Roki on ollut varomaton eikä ole pitänyt tarpeeksi tiheästi huolta siitä missä minä olen, ja sitten kun Roki lähtee etsimään ja löytää niin se on kehujen ja rapsutusten paikka. Harvoin näitä tilaisuuksia kyllä tulee, niin tiuhaan tuo pentu vapaana ollessaan taaksensa vilkuilee. Ja odottaa aina että ehdin kohdalle ennen kun sprinttaa seuraavan pätkän eteen päin.